Lasimestarin silli I
• 2 kpl rasvasillejä• 1 dl väkiviinaetikkaa
• 2 dl vettä
• 1 dl sokeria
• 1 punasipuli
• 1 porkkana
• 5 maustepippuria rouhittuna
• 2 laakerinlehteä
• 2 tl sinapinsiemeniä
Liota ja perkaa sillit. Leikkaa ne nahkoineen ja ruotoineen 1,5 cm viipaleiksi. Tähän sopivat hyvin myös valmiit sillifileet. Valmista mausteliemi; vesi ja etikka ja sulata sokeri kuumaan liemeen. Kun liemi on jäähtynyt, lado sillipalat, sipuli- ja porkkanaviipaleet sekä mausteet kerroksittain lasitölkkiin ja kaada mausteliemi päälle. Anna maustua muutaman päivän ajan.
Lasimestarin silli II
- 3 kpl sillifileitä
- 1 porkkana
- puolikas purjosipuli
- 2 punasipulia
- 1 rkl piparjuurilastuja
- 1 dl väkiviinaetikkaa
- 3 dl vettä
- 2 dl sokeria
- 2 tl maustepippuria
Liota sillifileitä yön yli reilussa vedessä. Jos fileet ovat vähäsuolaisia, niitä ei tarvitse liottaa. Leikkaa fileet liotuksen jälkeen puolentoista sentin siivuiksi.
Laita mausteliemen ainekset kattilaan ja anna kiehahtaa. Pilko kuorittu porkkana, purjo, punasipuli sekä piparjuuri ohuiksi viipaleiksi. Kun liemi on jäähtynyt, lado sillipalat ja muut ainekset purkkiin ja kaada mausteliemi päälle. Anna maustua jääkaapissa ainakin kolme vuorokautta.