4.12.2014

Jouluhalko kahdella täytevaihtoehdolla

Perinteinen ranskalainen joulunajan herkku, jouluhalko, juhlistaa alunmperin vuoden pimeintä päivää eli talvipäivän seisausta. Kelttien aikaan halko ei ollut leivonnainen vaan ihan oikea halko jota poltettiin auringon symbolina. Ihan järkeenkäyvältä kuulostaa tässäkin ajassa, valonpilkahdukset ovat oikein tervetulleita pimeyden keskellä!

Nykypäivän syötävä jouluhalko rakennetaan kääretortun tapaan ja voikreemi tai  muu kuorrute kuvioidaan muistuttamaan puun pintaa. Täytteenä halossa voi olla vaikkapa jäätelöä tai marsipaania tai tuorejuustopohjainen täyte kuten tässä reseptissä.


Jouluhalko, resepti


Jouluhalko, pohja

  • 4 kpl kananmunia
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 dl perunajauhoja
  • 0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
  • 1,5 tl leivinjauhetta

Vaahdota munta ja sokeri, lisää kuivat aineet varovasti sekoittaen. Kaada taikina leivinpaperoidulle pellille, paista uunissa 225 asteessa kunnes pohja on kypsä, noin 7 minuuttia. Kumoa valmis pohja toisen, sokeroidun leivinpaperin päälle. Irrota leivinpaperi taikinalevystä, levitä täyte ja kääri rullalle. Levitä kuorrute rullan päälle ja koristele esimerkiksi haarukkaa apuna käyttäen puun kuoren näköiseksi.


Jouluhalko, täyte appelsiinituorejuustolla

  • 2 dl kuohukermaa
  • 200 g appelsiinituorejuustoa
  • 50 g rouhittua suklaata
  • 1 rkl sokeria

Vaahdota kerma ja lisää muut ainekset kermavaahdon sekaan.


Jouluhalko, mascarponetäyte

  • 250 g mascarponejuustoa
  • 0,5 dl sokeria
  • 0,5 rkl vaniljasokeria
  • 2 rkl sitruslikööriä, esim. Limoncelloa

Sekoita täyteainekset keskenään.


Jouluhalko, kuorrutus

Kuorrutukseksi sopii esimerkiksi kaakaojauheella puunkuorenruskeaksi sävytetty kermavaahto, voikreemi tai vaikka voilla ja kermalla notkistettu suklaa:

  • 300 g tummaa suklaata 
  • 100 g voita
  • 1,5 dl kuohukermaa

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa tai varovasti mikrossa. Sekoita kerma joukkoon muutamassa erässä, anna jähmettyä kunnolla huoneenlämmössä ennen levitystä. Tämä kuorrute kannattaa valmistaa ensimmäisenä; pääsee sitten nopeammin kurruottamaan kun seos on ehtinyt jähmettyä.